perjantai 30. marraskuuta 2012

Valoa pimeydessä

Nyt en enää kauemmin malttanut odottaa joulvalojen esille ottoa ;)
Yksi joulun odotuksen ihanimpia hetkiä on kun saa joulvalot paikoilleen, 
niistä tulee niin mukava tunnelma täällä pohjolan pimeydessä...





Nämä tontut tuskin kauan purkissa pysyvät ;)

torstai 29. marraskuuta 2012

Ensi lumi - vihdoinkin!!

Kyllä tätä päivää olikin jo odotettu...tai siis lapset ovat odottaneet. 
Yöllä oli satanut lunta ja riemu oli ylimmillään ainakin Kasperilla. 
Koulumatka kesti tavallista kauemmin kun piti tehdä lumipalloja ja kierittää niitä lumessa suuremmaksi ja suuremmaksi...

Taitaa olla aika laittaa fillari talviunille

maanantai 19. marraskuuta 2012

Sunnuntaisia touhuiluja

Viikonloppuisin on mukava herkutella ja touhuta kaikkea sellaista 
mitä ei aina arkisi tule tehtyä. 
Eilen Raggella ja Roffella oli sellainen sunnuntai :)
Aamupalaksi yhteinen viherkasvin lehti jonka he yhdessä nyysivät ikkunalta 
ja lopuksi kiipeilyä Kasperin okapäällä.





sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Joulukortti-kurssi

Muutaman päivän sairastamisen jälkeen uskaltauduin eilen taas ihmisten pariin ja osallistuin joulukortti-kurssille läheisessä askartelukaupassa.
Saimme uusia ideoita, askartelimme kortteja ja kuuntelimme joulumusiikkia ;)
Ensi lauantaina on tiedossa lisää joulutunnelmaa mukavassa seurassa kun askartelukaupassa on koko päivän kestävä "maraton"tapaaminen.





Sain kurssin aikana valmiiksi kaksi korttia. 
Tarkoituksena oli "rakentaa" kortti monesta kerroksesta ja käyttää paljon glitteriä.




maanantai 5. marraskuuta 2012

Lovikka-lapaset

Viikonlopun aikana kudoin Ninalle hänen kauan toivomansa Lovikka-lapaset.
Muistaakseni en ole koskaan edes koulussa kutonut lapasia,
joten näiden kutominen oli melkoinen haaste...

Tästä se alkoi...

...ensimmänen lapanen peukaloa vailla valmis.
Oli aikamoista näpeltämistä tämän peukalo-osuuden kanssa...

...mutta onnistuihan se lopulta!!
Lapasista tuli ihanan paksut ja lämpöiset.
Nyt vain talvipakkasia odottelemaan ;)









lauantai 3. marraskuuta 2012

Syysloman sisustusjuttuja

Tämä viikko on vierähtänyt nopeasti syyslomaa viettäessä.
 Alkuviikosta meillä oli muutaman päivän ajan Suomesta vierailijoita joilta kyllä jäi Uppsalan kulttuuritarjonta väliin ja sen sijaan joutuivat ahertamaan aamusta iltaan erilaisten projektien parissa. (Kuten aina täällä ollessa.)
Nyt on kolmessa huoneessa uudet huonekalut paikoillaan
ja vanhoja on siirrelty seiniltä toisille...
Mutta ahertamisen tulos on kerrassaan loistava, siitä todisteena kaksi lastenhuonetta jotka eivät ole näin siisteinä pysyneet aikoihin!!
KIITOS kovasti äidille ja Harrille kaikesta avusta!
 
 
Kasper sai uuden maton. Huoneesta raivattiin reippaasti pois  ylimääräistä tavaraa.
 


 
Ninan huoneessa huonekalut ja kaapit vaihtoivat paikkaa.
 Isot kirjahyllyt otettiin pois ja tilalle hankittiin matalat lipastot.
 Seinälle laitettiin hylly kirjoille ja valokuvia kehyksiin.
 
 
 
Olohuoneessa saatiin vihdoinkin tv seinälle
 sekä kiva ja tunnelmallinen valaistus pimeiden syysiltojen iloksi.
 
 
Vanhat tuolit saivat uutta ilmettä uusien kangaspäällisten avulla.