torstai 15. syyskuuta 2011

Kastelahja pienelle tytölle

Lauantaisten häiden yhteydessä kastetaan ystäviemme pikku Michelle. Michelle on jo kolme vuotias joten halusimme ostaa hänelle jonkin kivan pienen lahjan josta voi olla iloa nyt jo heti, mutta joka jää muistoksi myös myöhemmille vuosille.

Kuin onnenkaupalla satuimme viime lauantaina olemaan kaupungilla kun täällä Uppsalassa oli Kulturnatten. Yhdessä pikku puodissa oli esitteillä hopeisia koruja joihin saa kaiverruttaa haluamansa tekstin. Heiltä saa tilata koruja netin kautta (www.martamarang.se), mutta me saimme korun odottaessamme!!! Olen tosi tyytyväinen löytöömme ja voin tunnustaa että olen tilannut myös itselleni samantapaisen kaulaketjun kahdella sydämellä joissa lukee Nina & Kasper. Odotan jo kovasti omaani...

Askartelin korulle pienen rasian jossa on samat värit ja kukkaset kuin jo aikaisemmin tekemässäni kortissa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti