lauantai 17. elokuuta 2013

Äidin paras jogurttikakku...

...päätyi valitettavasti uunin pohjalle ;)
 

 
Onneksi noin puolet taikinasta kuitenkin pysyi kakkuvuoissa
sillä kakun maku on kaikesta huolimatta ihan uskomattoman hyvä.
 
 
Tämän kakun salaisuus on Valion Hedelmäpommi-jogurtti.
Äiti on kokeillut muita jogurtteja,
 minäkin olen erilaisia jogurtteja täällä Ruotsissa kokeillut,
 mutta kyllä se vaan on hedelmäpommi
joka tekee tästä kakusta niin erkoisen hyvän.
(Ostin muutaman purkin mukaani Suomesta pari viikkoa sitten)
 
Tein yhden kakun sellaiseen tavalliseen isoon kakkuvuokaan
 viime viikolla ja se onnistui hyvin, eli taisi tänään olla vikana liian pienet kakkuvuoat. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan tätä kakkua
vähemmän houkuttelevista kuvista huolimatta,
 mutte tee kakku ISOON sokerikakkuvuokaan.
 
Kakkuun tarvitset;
 
* 125 g voita/margariinia
* 3 dl sokeria
* 2 munaa
* 1/2 tl soodaa
* 1/2 tl leivinjauhetta
* 3 dl vehnäjauhoja
* 2 dl hedelmäpommijogurtti
* 1/2 dl kermaa
 
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa sekaan munat.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan.
Lisää jogurtti ja kerma, sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.
Paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 45 minuuttia.
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti