Tässä blogissa voit seurata monenkirjavia askartelun, leipomisen ja valokuvauksen tuloksia. Saatatpa myös saada välähdyksiä meidän perheen arkisista askareista, pienistä ja suurista tapahtumista.
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
keskiviikko 13. elokuuta 2014
Tallinnassa, osa 1
Vietimme Eliaksen kanssa neljä mukavaa päivää Tallinnassa.
Eliakselle vierailu siellä oli ensimmäinen,
itse olen käynyt Tallinnassa pari kolme kertaa aikaisemminkin.
Kaupunki on kaunis, nähtävää ja katseltavaa riittää useammallekin vierailulle.
Tallinnaa kierrellessä näkee monia upeita rakennuksia,
mutta myös vanhaa ja ränsistynyttä on jäljellä.
Ehkä se on juuri tämä suurten vastakohtien näkeminen ja kokeminen joka tekee Tallinnasta niin viehättävän ja jännittävän...
Gluteeniton näkkileipä
Tätä helppoa ja nopeatekoista näkkäriohjetta kokeilin viime viikolla.
Vein näkkäriä tuliaisiksi äidille Suomeen ja hyvin se teki kauppansa
myös meidän sisarusten kesken,
joten lupasin laittaa reseptin tänne blogiini.
Uunipellillinen (n. 30 palaa)
* 2 dl maissijauhoja
* 0,75 dl auringonkukansiemeniä
* 0,5 dl pellavansiemeniä
* 0,5 dl seesaminsiemeniä
* 0,5 dl kurpitsansiemeniä
* 2,5 dl kiehuvaa vettä
* 0,5 dl öljyä
* hiutalesuolaa pinnalle ripoteltavaksi
1. Uuni 150°c.
2. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
3. Kaada kiehuva vesi ja öljy sekaan,
sekoita puuhaarukalla tasaiseksi taikinaksi.
4. Levitä/painele taikina käsin uuninpellille.
(Laitoin muovipussit käsiin, taikina oli helppo levittää eikä tarttunut käsiin)
5. Ripottele pinnalle hiutalesuolaa.
6. Jos haluat voit esim. pizzaleikkurilla tehdä taikinaan haluamasi kokoisia ruutuja.
Voit myös paistaa sellaisenaan ja vasta paiston jälkeen
taittaa näkkileivästä haluamasi kokoisia paloja.
7. Paista uunissa noin tunti.
8. Anna jäähtyä ja paloittele sitten leipä paloiksi.
maanantai 4. elokuuta 2014
Afternoon Tea
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
tiistai 29. heinäkuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)