torstai 31. joulukuuta 2015

Pähkinämix

Tein näitä maustettuja ja uunissa paahdettuja pähkinöitä jouluksi.
 Oli niin hyviä että tein nyt myös uuden vuoden aatoksi. 
Kiva tuliainen juhlan emännälle.


Jos haluat kokeilla tätä herkkua niin tarvitset

* 400 g sekalaisia pähkinöitä ja manteleita
* 3 rkl juoksevaa hunajaa
* 1 tl jauhettua korianteria (maustehyllystä)
* 0,5 tl juustokuminaa
* 1 tl chilijauhetta (ancho style)
* 1 -2 tl sormisuolaa

1. Lämmitä uuni 175 °c
2. Sekoita pähkinät, hunaja ja mausteet kulhossa. 
Levitä seos uuninpellille. Kannattaa käyttää leivinpaperia.
3. Paahda uunin keskitasolla 8-10 minuuttia.
4. Anna jäähtyä. Säilytä tiiviissä purkissa.

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Yleisön pyynnöstä

Tai ainakin yhden ihmisen pyynnöstä on aika päivittää tätä blogia ;)

Tuntuu siltä ettei nyt mitään niin kummia ole tapahtunut
 viime päivityksen jälkeen, 
 joten otin kännykän esiin ja ajattelin kuvien avulla piristää muistiani. 
Tässä pieni kooste huhtikuusta tähän päivään:

Toukokuu 2015

Oli kuvista päätellen ainakin välillä lämmin.
Jalkapallokentän reunalla tuli vietettyä paljon aikaa.






Kesäkuu 2015

Oli tapahtumarikas; viikko Turkissa Kasperin kanssa, 
juhannus perinteiseen tapaan farfarin kesämökillä, 
häät kauniina kesäpäivänä ja 
ehdittiin myös uimaan muutaman kerran.










Heinäkuu 2015

Oli myös mukava kuukausi. Ulkoilmakonsertti linnan kupeessa,
 drinkkejä työkavereiden kanssa ja koko perheen lomamatka Mallorcalle.







Elokuu 2015

Ennen koulujen ja töiden alkua vietettiin mukavaa iltaa grillaillen hyvien ystävien seurassa, pelattiin lisää jalkapalloa ja juhlat 80-luvun merkeissä.







Syyskuu 2015

Yksi tapahtuma löytyy kuvattuna; vierailijoita Suomesta ja mukava illallinen libanonilaisessa ravintolassa.




Lokakuu 2015




Marraskuu 2015

Matka Gambiaan.
Voit lukea siitä lisää:

www.kirsigoesgambia.blogspot.se

Joulukuu 2015

Maailman hauskimmat yllätysjuhlat 60-vuotiaan kunniaksi Suomessa.
Jouluvalmisteluja.
Joulu.















torstai 23. huhtikuuta 2015

UFOJA

Ufoja löytyy täältä meidän laatikoista ja kaapeista vaikka kuinka paljon.
Nyt varmaankin luulet että olen hieman pimahtanut...

En kuitenkaan tarkoita sellaisia taivaalla lentäviä tuntemattomia avaruusaluksia,
 vaan jotakin jota käsityöblogeissa ja - maailmassa kutsutaan
 "UnFinished Objects".

Monet erilaisia käsitöitä harrastavat ymmärtävät heti mistä on kyse. 
Siis ne kaikki parittomat villasukat ja lapaset jotka jäävät puolitiehen kun innostus laantuu ensimmäisen sukan/lapasen valmistuttua.
Tai villapaidat ja -takit joita ei jaksa viimeistellä kun jo seuraavat projektit alkavat kiinnostaa...

Tässä yksi esimerkki tällaisesta ufosta jonka sain vihdoinkin valmiiksi.
Paita on ollut valmis jo pari kuukautta, 
ainoastaan langat (niitä oli monta!!) piti päätellä.


Alunperin aloin kutoa paitaa itselleni, 
mutta Ninan riemuksi se oli paljon parempi hänen päällään...

Koska tuo ylläoleva paita meni Ninalle, 
niin päätin tehdä saman mallin mukaan toisen, itselleni sopivan:


Nyt vaan on käynyt niin että oranssi lanka ei ihan taida riittää eikä sitä saa enää mistään!! Olen etsinyt kaikkialta! Eli ufoksi muuttui tämäkin projekti :(

Ufojeni seuraksi pääsivät myös hameet joista aiemmin kirjoitin.
Syy??
Ompelukoneen neula katkesi, eikä minulla ole uutta täällä kotona.
Eli nyt hamekankaat ja puolivalmiit hameet saavat odotella että ehdin uusia neuloja jostakin hankkimaan.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Pirteä hernekeitto

Perinteinen hernekeitto on hyvää, 
mutta sen valmistaminen kestää niin kovin kauan.
Tämä keitto valmistuu alle vartissa ja on mielestäni
 ihan yhtä hyvää kuin perinteinen.


Hernekeitto, n. 4 annosta

* 1 sipuli pilkottuna
* 1 rkl öljyä
* 5 dl vettä
* 1 kasvisliemikuutio
* 400 g pakasteherneitä
* 1 sitruunan mehu
* persiljaa
* suolaa ja pippuria maun mukaan

1. Kuullota sipulia hetki öljyssä.
2. Lisää vesi ja liemikuutio. Anna kiehua pari minuuttia.
3. Lisää herneet ja keitä vielä muutama minuutti.


4. Kaada keitto mixeriin tai soseuta sauvasekottimella.
5. Mausta sitruunamehulla. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria jos haluat.



Keittoa voi toki maustaa mielensä mukaan.
 Itse lisäsin tämän kertaiseen kourallisen pinaattia.
 Erilaisilla yrteillä kuten timjamilla voi saada lisää makua. 
Ehkä chiliä tai inkivääriä? 
Tarjoilun yhteydessä voi keittoon laittaa esim. raejuustoa tai ranskankermaa. 
Ja lisukkeeksi siivu näkkäriä tai ruisleipää...

Kevyttä, halpaa ja helppoa, eikö totta?!?

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Västäräkistä vähäsen...

Kevään ensimmäinen västäräkki bongattiin viikonloppuna. 
Valitettavasti oli kovin lyhyt tuttavuus, kiitos lintuja jahtaavan Ineksen ;)
No ihmekö tuo että linnut kiinnostaa, virtaahan suonissa lintukoiran verta...


Kaikki muutkin lentävät ja surisevat otukset Inestä kiinnostaa. Tulee varmasti saamaan monta mehiläisen tai ampiaisen pistoa (suuhun) jos sama tahti jatkuu!

Muita varmoja kevään merkkejä täällä Uppsalassa on läheisellä torilla oleva Loppis lauantaisin. Heti kun ilmat vähän lämpenee niin tori alkaa jo aikaisin lauantaiaamuisin täyttyä myyjistä ja uteliaista asiakkaista. Käytiin Ineksen kanssa aamulenkillä torilla ja löydettiin tällä kertaa Ninalle kiva oranssi tunika.


Myöskin fika parvekkeella kuuluu kevääseen!
Kesällä voi parvekkeellamme olla melkein liiankin lämmintä joten näin keväällä käytämme kaikki tilaisuudet hyväksi.


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Monkey Bread


Amerikkalainen versio kanelipullasta jossa on kaloreita varmaankin ihan hirmuisen paljon, mutta ne kalorit ovat taatusti herkkuhetken arvoisia ;)
Olen katsellut ohjeita tällaiseen Monkey Breadiin Pinterestissä jo kauan, 
mutta vasta eilen sain aikaiseksi kokeilla. 
Hyvältä maistui, sokeri ja voi saa "kakun" ihanan rapeaksi.


Monkey Bread:

* 25 g hiivaa
* 1,25 dl maitoa
* 1 kananmuna
* 1 kananmunan keltuainen
* 1 dl sokeria
* 7,5 dl vehnäjauhoja
* 0,5 tl suolaa
* 100 g pehmeää voita

Täyte:

* 2,5 dl sokeria
* 2 rkl kanelia

* 100 g sulatettua voita

Kuorrutus:

* 3 dl tomusokeria
* 0,25 - 0,5 dl maitoa


1. Liuota hiiva maitoon, lisää kananmuna, keltuainen, sokeri ja n. 7 dl jauhoja.
2. Vaivaa taikina tasaiseksi, lisää suola, voi ja tarvittaessa loput jauhot.
 Vaivaa vielä n. 10 minuuttia.
3. Anna taikinan kohota n. 1,5 tuntia
4. Voitele irtopohjavuoka.
5. Jaa taikina pieniksi paloiksi (n. 25 kpl) ja pyörittele ne palloiksi.


7. Kasta jokainen pallo ensin voisulassa ja sen jälkeen kaneli-sokeriseoksessa.


8. Asettele pallerot vuokaan limittäin ja kerroksittain. Jätä nousuvaraa sivuille.


9. Peitä vuoka muovikelmulla ja anna kohota vielä n. tunti.
10. Paista uunissa, 175 °C, n. 45 minuuttia.
11. Anna jäähtyä ja poista "kakku" vuoasta.
12. Sekoita kuorrutuksen aineet sopivan paksuiseksi ja koristele kakku.


lauantai 18. huhtikuuta 2015

Kesän lämpimiä ilmoja odotellessa

Otin pitkästä aikaa ompelukoneen esille. 
Tarkoituksenani on ommella hameita kesäksi. Saa nähdä kuinka käy...
Innostus on huipullaan, toivottavasti myös tulos on sellainen 
ettei päädy hameet kaapin hyllylle lojumaan ;)





Kukapa olisi uskonut että ruskea-oranssi-keltainen kangas minua kangaskaupassa houkuttelisi. Luulisi että niistä väreistä olisi saanut tarpeekseen 70-luvun lapsuusaikana! Mutta olen tosi ihastunut tähän kankaaseen, 
nyt pitää vain löytää jotain siihen sopivaa muutakin asustetta.


Sinivalkoisesta kankaasta on tekeillä kietaisuhame.