sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Herkullista ensimmäistä adventtia



Vihdoinkin on pimeä ja mieltä masentava marraskuu ohi!!
Nyt ikkunoissa loistaa jouluvaloja jotka tuovat piristystä tähän
 Pohjolan pimeimpään aikaan.

Joulukuu on mukavaa aikaa, kaikille joulusta pitäville. 
Minulla sormet syhyävät päästä leipomaan ja kokeilemaan kaikkia uusia herkkureseptejä joita olen nyt viime viikkoina lehdistä ja netistä löytänyt...
Aloitin tänään leipomalla helppoja mutta hyviä "saffran snittar". 
Kullankeltainen ja tuoksuva sahrami on yksi ruotsalaisen 
joulunajan ehdottomia suosikkeja. 
Tulen varmasti käyttämään sitä muissakin leivonnaisissa nyt ennen joulua!



Saffran snittar, n. 25 kpl

* 0,5 g sahramia 
* 1 sokeripala
* 100 g pehmeää voita
* 3/4 dl sokeria
* 1 tl vaniljasokeri
* 2 rkl vaaleaa siirappia
* 1 tl leivinjauhetta
* 2,5 dl vehnäjauhoja

Koristeluun raesokeria

Uuni 175 °C

Hienonna sahrami sokeripalan kanssa morttelissa.
Sekoita (taikinakoneessa) voi, sokerit, siirappi, sahrami,
 leivinjuahe ja vehnäjauhot tasaiseksi taikinaksi.
Jaa taikina kahteen osaan ja rullaa osat pitkiksi rulliksi uuninpellille.
Painele kevyesti ohuemmiksi.
Ripottele pinnalle raesokeria.
Paista uunin keskitasolla n. 10 minuuttia.
Leikkaa (itse käytän pizzaleikkuria) n. 1 cm levyisiksi siivuiksi.
Anna jäähtyä.

Herkuttele esim. glögin seurana.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti